Kanerva lyhyesti


Työskentelen Atena Kustannuksen kustannustoimittajana Jyväskylässä. Työhöni kuuluu muun muassa kirjaideoiden metsästäminen, käsikirjoitusten muokkaaminen kirjoiksi (mitä ikinä se missäkin tilanteessa tarkoittaa) sekä kirjoista tiedottaminen. Atena julkaisee vuodessa noin 30 teosta, joista suuri osa on tietokirjallisuutta. Niinpä samana vuonna voin perehtyä niin kirjallisuudentutkimuksen uusiin virtauksiin kuin talvisodan tiedusteluunkin. Kiinnostavaa!

Aiemmin olen tehnyt töitä muun muassa kirjallisuuden vastuuhenkilönä Aamulehden kulttuuritoimituksessa Tampereella. Aina välillä pidän alustuksia tai esitelmiä - työ jota haluaisin tehdä enemmän. Taustaltani olen Tampereen yliopiston taideaineiden laitokselta valmistunut maisteri. Pääaineena oli Suomen kirjallisuus, sivuaineina tiedotusoppi ja naistutkimus (aineopinnot) sekä audiovisuaalinen mediakulttuuri (perusopinnot). Gradussani pohdin kulttuurin ympärille kertyvää ilmiömäisyyttä perustekstinäni scifiparodiaelokuva Rocky Horror Picture Show. Kokonaisuudessaan opiskelu- ja työtietoni löytyvät CV:stäni.

Olen kiinnostunut vähän kaikesta. Jo työnikin takia luen niin uutta suomalaista kirjallisuutta kuin suomennettua science fictionia ja fantasiaakin. Pyrin myös seuraamaan uutuuselokuvia ja muutamia televisiosarjoja, sillä kuva on hyvää sanan vastapainoa. Muuten yritän olla mahdollisimman paljon paikallani ja hengittää. Pyöräilen, joogailen, väsäilen verkossa ja yritän olla hyvä ihminen etenkin ystävilleni ja perheelleni.

"Kanervuutta" voi jäljittää myös verkossa pitämästäni Agripaksi kutsumastani päiväkirjasta, johon olen kerännyt ajatuksiani loppuvuodesta 1995 lähtien.