6.3.1997
Tänä aamuna katselin taivasta. Olisin halunnut
istua ja vain katsoa taivaan värin muuttumista. Upota väriin,
juoda sinistä, hukkua siihen.
Syvän
sininen vaihtui hiljalleen vaaleammaksi, mutta ei haalistunut, vaan
koko ajan värissä oli voimaa,
joka sai melkein itkemään. Mietin äitiä ja Neitsyt Mariaa. Taivas oli
aivan Marian viitan värinen.
Ylästeella teimme käsitöissä kuvakudoksen. Ompelimme taustan päälle kuvioita kankaanpaloista. Minä tein meren, jolla seilaa harmaa laiva mukanaan Keski-maan viimeiset haltiat. Vaikka kävin hakemassa Jyväskylästä asti sinisiä vuorisilkkejä taivaaksi ja mereksi, niissä ei elänyt auringonnousun voima. Kangas oli kuollut, vain aavistus siitä, mitä halusin sen olevan.
Ei se ole aurinko, joka vaatii kasvamaan ja herättämään viherhiukkaset. Se on sinisen aamutaivaan voima ja sen kantama lupaus.
