 |
sää oli hyvä. |
26.5. Sioskuru - Pyhäkero - Pyhäkeron tupa
Ensimmäistä kertaa kaunis ilta ja laitoin teltan pystyyn. Nyt istun katselemassa vielä takkatulta ja miettimässä mitä olen oppinut tällä reissulla.
Yhden vastauksen sain unessa, jonka näin Hannukurun tuvalla. Se vastasi huoleen, joka syntyi siitä, että minut vakinaistettiin Atenaan. Uni sanoi: kaikki voi näyttää hullulta, mutta ei ole ollenkaan niin hullua. Perille pääsee aina, malleja ja suuntaviittoja on olemassa. Kartta, kompassi ja gps.
Pyhäkeron huipulta laskeutuessa mietin, että olen oppinut päätöksentekoa. Kerää tosiseikat kasaan, arvioi kokonaisuus ja toimi. Simppeliä - ainakin vaelluksen rajatussa maailmassa.
Tänään istuin Pyhäkeron huipulla ja ylärinteillä monta tuntia. Katselin sulavaa maata ja siitä nousevaa väreilyä. Kun laskeuduin alas mäkeä lauloin täyteen ääneet hobittien Kävelylaulua ja nauroin. Onneksi alhaalla ei ollut ketään odottamassa.
Huomenna kävelen mönkijäuraa autotielle ja siitä edelleen noin kymmenen kilometriä Hetan keskustaan. Pyhäkerolta laskeutuessa minuun iski vahvana tieto siitä, että olen vasta 28. Tällaisia reissuja on edessä vielä monta.
