Vuosi on ympyrä, tai oikeammin spiraali. Joka kerta päätyy sinne mistä aloittikin, mutta joka kerta kaikki näyttäytyy aivan toisenlaisena. Kehykset pysyvät ja kuva muuttuu. Itse asiassa pidän tästä ylöspäin (alaspäin? sivulle?) kulkevasta spiraalista, sillä joka kerta saa yrittää uudelleen.
Jossain vaiheessa pienempänä minua ahdisti se, että samat asiat eivät joka kerta olleet yhtä ainutlaatuista; jokainen kesä ei ollut yhtä lämmin, jokainen joulu ei yhtä luminen, jokainen kevät ei tullut samaan aikaan.
Voiko pitää vanhenemisen merkkinä sitä, että enää minua ei ahdista se, että kaikki ei ole samanlaista joka ikinen vuosi? Siedän erilaisuutta, ja ennen kaikkea siedän sitä, että kaikki ei ole niin upeaa kuin edellisenä vuonna. Minusta on hienoa se, että aika kulkee eteenpäin, ja minulle annetaan joka kerta spiraalin kiertyessä uusi mahdollisuus. Minä heristän korviani ja terästän silmiäni ja hymyillen odotan sitä, mitä on tulossa kulman takaa.