Nyt on taas aika istua työpöydän ääreen.

Ulkona on tänään vielä lähes 20 astetta lämmintä, mutta äsken tästä pyyhkäisi ylitse varsin tuima sadekuuro. Työpöytäni on puoliksi ikkunan ääressä ja katsomalla hieman etuvasemmalle näen mitä tapahtuu läheisellä tiellä ja tien ja rautatien välisessä pajupusikossa. Vihreä väri alkaa ohentua ja taittua kohti keltaista.

Puolet ikkunan rajaamasta kuva-alasta täyttää kuitenkin taivas. Minusta tuntuu, että vaikka tänään sävy on kirkkaan sininen, taivaskin muistaa sen miten monena päivänä on jo satanut lähes kaiken valoisan ajan. Sitäpaitsi sininen väri on toisesta sävyvalikoimasta kuin kesällä: kesällä sinistä hallitsee hymy ja nauru, nyt sen tilalla on pistävää kirpeyttä, samanlaista kuin syyssadon omenissa.

Olen ollut jo pari viikkoa Tampereella ja hitaasti olen totutellut takaisin tähän elämään. Suurin ero verrattuna kesään on se, että nyt olen jatkuvasti tietoinen Kain läsnäolosta. Kesäaikaan pääni sisällä soi vain oma olemassaoloni.

Nämä pari viikkoa on ollut mukava olla Kain kanssa. Aluksi minusta silti tuntui, että olimme kumpikin omissa maailmoissamme ja elämä soljui eteenpäin vain tavan vuoksi. Nyt kuitenkin leikittelemme aivan kuin aiemminkin - nauramme, kiusoittelemme, lähdemme kaupunkiin ja kerromme juttuja. Elämän säännöllinen rytmi auttoi paljon totutellessamme: Kai käy töissä ja minä yliopistolla. Illalla haemme tukea suurempiin keskustelunaiheisiin juttelemalla siitä, mitä oli lounaaksi ja millaisia ihmisiä ja sattumuksi päivän aikaan tuli vastaan.

Joten niin kuin sanottu: on aika istua työpöydän ääreen. Nyt on aika aloittaa se, mitä olen nautinnolla pyöritellyt mielessäni koko viikon aivan kuin olisin maistellut viimeistä irtokarkkia tai viimeistä palaa pihviä. Kun tulimme kaupungilta, kasasin pöydälle kalenterit, muistiinpanot, kasan lehtileikkeitä ja aloin tehdä kesämuistelutyötä. Yritänkin nyt kirjoittaa ylös kaikkea sitä hauskaa ja tärkeää, mitä kesän aikana minulle on tapahtunut. (Oikea elämä on nykyhetkessä, mutta nykyhetki on merityksetön, ellei ole jotain mihin sitä verrata - menneisyyttä muistelua varten ja tulevaisuutta kaiken vielä tapahtumattoman suunnitteluun.)

Olen päättänyt esittää kesän ikään kuin valikoitujen päivien kalenterina. Sen enempää en vielä tiedä, sillä muoto saa muotoutua sisällön kuljettamana. Ennen kuin siirryt lukemaan kesäkalenteriani, täytyy vielä sanoa, että joitain asioita en ole osannut paikallistaa vielä tiettyyn päivään - esimerkiksi hauska pizzailtapala Paulan kanssa puuttuu. (Paula, jos muistat mikä päivä se oli, niin kerro minullekin!) Kalenteri täydentyy sitä mukaa kun kesän muisteleminen etenee.